Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, kertoako vaiko ei hedelmöityshoidoista tuttaville. Kun aloitimme hoidot, olin tietenkin hyvin toiveikas onnistumisen suhteen. Joten vihjasin äidilleni, että olemme suunnitelleet tulevaisuudessa menevämme hedelmöityshoitoihin. Kerroin hieman mitä olen netistä lueskellut (olimme käyneet jo ensikäynnillä ja lahjasoluneuvonnassa) ja toimintatapoja, mahdollisuuksia sekä mitä kerta hoidoissa kustantaa. Äiti oli hieman ehkä innoissaan, mutta kuitenkin hyvin huolestunut tuosta rahapolitiikasta. Ymmärrän, halpaahan tämä ei ole. Monesti itse pelännyt miten säästää ja mistä, jotta saa hoidot maksettua. Samoihin aikoihin kun donor oli valittu ym. Kerroin siskolleni joka asustaa paikkakunnalla jossa käymme hoidoissa. Sisko innoistui niin kovasti, että oli käynyt jo ostamassa muutaman vauvan vaatteen, plus haalarin kevätpäiville..... Arvatkaa vain miten putosin ja KORKEALTA !!!!! Niin paha olo kun se ensimmäinen kerta ei onnistunutkaan. "Kyllä tämä onnistuu, nyt on niin hyvä aika tehdä tämä sinulle, ja olet niin kovin nuori ja niin hedelmällisessä iässä...japlaaplaaplaaa" <-P*skat sanon minä !!!!! Äitini ei siis tiennyt, meidän käyvän vielä hoidoissa, mutta lämmittelin ajatusta josko joskus, ja voi hän piti siitä ajatuksesta. Sisko tiesi ensimmäisen inseminaation kulusta, vannotin hänen olemaan soittamatta uudenvuodenaattona, koska se oli päivä jolloin tiesin, olenko raskaana vai en. Se oli ainut ehto jotta kerron päivän milloin menemme hoitoon ja milloin saamme alkaa odottamaan tuloksia. No kyllähän se pöllö soitti, 10minuttia sen jälkeen kun olin oksentanut vessassa pois pahan oloni ! Näin ensimmäisenä herätessäni verta, se tunne, kun KAIKKI haaveet on ensikertaa repäisty jonnekkin kuutamolle. Menin ensinnäkin hieman paniikkiin, tajusin kyllä ettei ensikerta onnistunut. Sitten valtasi suru kun lyyhistyin lattialle vain vollottamaan pahaa oloa. Sitten oksennus kun oli niin paha olla. Ja kaiken päälle sisko soittaa "joko saan onnitella" puhelun.....
Tästä kaikesta me opimme, minulle oli pääasia, että kukaan, EI kukaan kysy sinä päivänä tai edes kahden viikon päästä "no onnistuiko?". Ja tässä sitä ollaan, neljättä kertaa tämän kovan kysymyksen ääressä, kertoako vaiko ei. Enpä usko että kannattaan, ainakaan minun perheelle. Kukaan ei osaa olla hiljaa, jos ei muuta niin vahingossa kysäsee.. Ja se jos jokin sattuu silloin kun sitä vähiten haluaisi muistella !
Kolme kertaa inseminaatiossa olemme olleet kertomatta siitä kenellekkään mitään, eipä ole kukaan kysellyt sitten myöhemmin perään, eikä harmittanut niin paljon ! Varsinkaan ettei kukaan vain osta mitään ihania hepeneitä, joille ei sitten ole käyttöäkään....
Niin tästä vielä jatkan, puolison yksi ystävistä tietää, että käymme hoidoissa. Ei kuitenkaan koska, sekä osaa olla hienovarainen ja kysyä puolisolta minun poissa ollessa asiasta. Tiedä sitten miten kysyy...
Minun kaveripiiristäni kukaan ei tiedä asiasta mitään, vaikka varsinkin näinä piinapäivinä on niiiiiin vaikeaa olla asiasta kertomatta mitään. Toisinaan muutama saattaa kysäistä "koska teille tulee vauva, se enään teiltä puuttuu, sitten teillä on kaikki" <-tuo on niin totta !! Vastaan aina vain jotta sitten joskus :))
*Onko kukaan kertonut sukulaisille,ystäville? Miten? Miksi kerroitte ? (Tähän on kyllä helppo vastata itsekin, mukava jakaa asiaa piinapäiville, kuukautisten alettua tahtoisia vain unohtaa...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti