Tänään on dpo10 ja vielä eilen illalla olin taas toivoa täynnä, alamaha TODELLA kipeä. Siis todella, mikään asento ei ollut hyvä, alaselkää särki kovasti. Nyt uskallan myöntää (toivottavasti ei ole mielen tekemiä kepposia) mua on "kuvottanut" 2päivää. Edellispäivänä kahvi ei ns maistunut. Jotenkin aina unohdin juoda kahvin loppuun, siis kuppi unohtui pöydälle ym. Yleensä hörppään vielä tyhjästäkin mukista, kun muistelen että siellä on edelleen kahvia, aina ennen ollut kuppi tyhjä. Olen siis kahvin suuuuuuuuuurkuluttaja. Helposti ennen mennyt pari masterillista päivässä, ehkä vielä yksi pannullinen puolison kanssa illalla lisää :D Edellispäivänä myös ennen ruokaa ja ruuan jälkeen teki pahaa. Ei oksettanut, mutta kuitenkin pala oli kurkussa ja tuli fiilis, jos nyt menis oksentamaan niin se varmasti helpottaisi. Näin en kuitenkaan toiminut vaan odottelin huonon olon poistumista. Huono olo lähti muille maille illalla vasta. Ja takaisin tuli iltapalan jälkeen. Eilen sama homma, teki huonoa ruuan jälkeen, vielä sänkyyn mennessä pohdin hakevani oksuvatin seuraksi. Ei ole tarvinnut siis oksentaa, mutta olo on niin sekava ruuan jälkeen... Tähän vielä otetaan lisäksi ummetus, joka ei ole pahemmin onneksi minua koskaan vaivannut, tiistai-,keskiviikko- ja eilisiltana on ollut kova ummetus,kuitenkin tarve mennä asioille, vaikkei siitä mitään tulekaan. Kun taas aamulla herätessäni ollut kova kivistys vatsassa, päästä isommalle hädälle, no aamuisin taas onkin sit ollut vatsa kovin löysällä. Pelkäämpä että nämä ovat mieleni oikkuja, jos näin ei ole otan vastaan kaiken. Vaikka pahimman mahdollisen ummetuksen, ihan mitä vain jotta voisin olla raskaana !
Aamulla tein testin, huonoa oloa ei vielä tänään ole ollut, kai se taas illalla kyläilee. Testi näytti samalta kuin eilen, tyhjää täynnä kontrolliviivan lisäksi. Aivan käsittämättömän pettynyt olo taas..... Niin turha olo, kun samalla iltaisin on ihan selkeää varmuutta omassa päässä "tämä on raskautta", kun taas aamuisin saa kaiken haaveilun vetää pöntöstä alas. Olen muutenkin niin kärsimätön luonne näissä asioissa, kuulostaa ehkä jonkun korvaan rujolta, mutta alan olla niin pettynyt itseeni. Klinikan mukaan on aina niin oikea aika, luovutetut siittiöt ovat melkeinpä priima tavaraa, ne laitetaan minun kohtuuni. Siihen se sitten jääkin, minä en pysty tekemään mitään, munasoluni kyllä, mutta tuntuu siltä kuin munasolu ei olisi halukas tarjoamaan meille sitä ihanaa onnea, raskautta ja pientä nyyttiä. Olo on turha, eipä saisi valittaa, mutta tämä on minun purku keinoni,blogi. Nyt vihdoin kun olen saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne, aion ylläpitää sitä kaikella ilolla ja surulla. Ruusuilla ja risuilla. Vaikka tätä ei kukaan lukisi, voin minä sitten joskus lukea ja naureskella omille jutuilleni miten naivi sitä on joskus ollut.
Olen aina ollut hirmuinen puhumaan vauva aiheesta, varsinkin piina-aikaan. Puoliso välillä saanut tarpeekseenkin "eikö voitais puhua jostain muusta". Nyt olen ollut puolisolleni melko hiljaa aiheesta "jos olen raskaana". Itse asiassa en ole kertonut kuin ensikerran vasta eilen hänelle että teen jo testejä :D *Parempi pitää omassa päässä, ja täällä blogissa nämä ajatukset, en halua kuormittaa häntä jatkuvalla mitä jos alkavilla lauseillani.
Niin ja tein myös ovulaatiotestin, niitä kun on miljoona tuolla kaapinpäällä :D Se oli ihan täydellisen puhdan nega, voih, siinä meni viimeisetkin raskautumistoiveet. Kumpa voisin luottaa oman kehon tuntemuksiin ja heittää vesilintua noilla testeillä. Miksi itseään kiusta testaamalla kun ne kuitenkin vain näyttävät negatiivisia. Kuitenkin onhan vielä edelleen liian aikaista testailla, silti monella muulla on näkynyt aiemmin testeissä, miksipä ei minullakin, toivo heitetty :/
Huomenna taas uudella innolla, tai ehkä jo illalla, tiedä sitten millainen olo taasen on <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti